Venäjä Pitää Eurooppaa Pilkkanaan
Maailma, käännettynä ihmiskielelle.
Euroopalla on suunnitelma. Venäjä on keksinyt yksinkertaisemman: odottaa ja katsoa, mitä Eurooppa oikeasti tekee asialle. Toistaiseksi suunnitelma toimii melko hyvin.
Uusi Pakotepaketti, Uusi Päivä
Eurooppa julkistaa jälleen uuden pakotepaketin. Moskova ilmoittaa jatkavansa sitä, mitä se jo teki. Eurooppa sanoo, että Venäjän on kunnioitettava kansainvälistä oikeutta. Venäjä sanoo, että Euroopan pitäisi kunnioittaa Venäjän punaisia viivoja. Eurooppa sanoo, että Venäjä on eristetty. Venäjä katsoo ympärilleen.
Kiina on yhä siellä. Intia ostaa yhä tavaraa. Muutkin maat käyvät yhä kauppaa Venäjän kanssa. Ja jossain Moskovassa joku luultavasti kysyy: “Onko tämä sitä eristystä, josta puhuitte?”
Kaksikymmentäseitsemän Johtajaa, Yksi Lause
Sitten koittaa jälleen uusi EU-huippukokous. Kaksikymmentäseitsemän johtajaa istuu pöydän ääressä. Liput liehuvat. Tulkit ovat paikalla. Huolella laaditut julkilausumat on valmiina. Sanamuodoista neuvotellaan tuntikausia. Lopulta Eurooppa toteaa olevansa syvästi huolissaan. Venäjä luultavasti päivittää kalenteriaan.
Eurooppa: “Tämä on mahdotonta hyväksyä.”
Venäjä: “Selvä.”
Eurooppa: “Tästä seuraa toimenpiteitä.”
Venäjä: “Kuten?”
Eurooppa: “Lisää pakotteita.”
Venäjä: “Ahaa.”
Ja sitten kaikki menevät kotiin.
Eurooppa ei toki ole voimaton. Sillä on valtava taloudellinen paino, jäsenmaiden ja Naton kautta sotilaallisia valmiuksia, diplomaattista vaikutusvaltaa ja kykyä asettaa merkittäviä kustannuksia.
Mutta Euroopalla on yksi erityisen vaikuttava supervoima: kyky järjestää kokouksia niistä kokouksista, jotka sen pitää järjestää.
Missä Punaiset Viivat Oikeasti Ovat
Venäjä puolestaan on osoittanut aivan toisenlaista taitoa. Se testaa jatkuvasti, missä Euroopan punaiset viivat oikeasti kulkevat. Ei siellä, missä Eurooppa sanoo niiden olevan. Vaan siellä, missä ne oikeasti ovat.
Ja tässä kohtaa komiikka muuttuu hieman kiusalliseksi. Sillä jos julistat uuden punaisen viivan joka tiistai ja siirrät sen joka torstai, ennen pitkää joku alkaa kohdella punaisia viivojasi pelkkinä ehdotuksina.
Eurooppa: “Älä ylitä tätä rajaa.”
Venäjä: “Mitä rajaa?”
Eurooppa: “Tuota.”
Venäjä: “Sitä uuttako?”
Eurooppa: “Niin.”
Venäjä: “Selvä. Odotamme sitten seuraavaa.”
Euroopan Suuri Paradoksi
Eurooppa haluaa olla tiukka joutumatta silti holtittomaksi. Se haluaa tukea Ukrainaa joutumatta itse suoraan sotaan. Se haluaa pakotteita tuhoamatta omaa talouttaan. Se haluaa halpaa energiaa ostamatta venäläistä energiaa. Se haluaa strategista autonomiaa nojaten silti vahvasti liittolaisiinsa. Se haluaa rauhan. Se haluaa myös, että Venäjä ymmärtää seurausten uhan. Ja mieluiten kaiken tämän pitäisi olla selvä jo ennen seuraavaa huippukokousta.
Venäjä on huomannut tämän ristiriidan. Eikä Venäjä ole tunnettu siitä, että se kieltäytyisi käyttämästä ristiriitoja hyväkseen. Niinpä samalla kun Eurooppa laatii jälleen 47-sivuisen asiakirjan, joka selittää, miksi Venäjän toiminta on tuomittavaa, Moskova voi yksinkertaisesti tuottaa yhden päivän lisää todellisuutta. Ilman minkäänlaista tiekarttaa.
Mutta Tässä Se Varsinainen Pointti
Todellinen vaara ei ole se, että Venäjä olisi jollain taianomaisella tavalla Eurooppaa voimakkaampi. Ei se ole.
Ongelma on siinä, että Venäjä pystyy joskus toimimaan nopeammin kuin poliittinen järjestelmä, joka koostuu 27 hallituksesta, useista instituutioista, kansallisista vaaleista, koalitioneuvotteluista, lakisääteisistä menettelyistä ja noin 14 miljoonasta ihmisestä, joiden on sovittava oikeasta pilkusta ennen kuin julkilausuma voidaan antaa.
Venäjän ei tarvitse vakuuttaa 27:ää maata. Sen tarvitsee vain odottaa. Ja silloin tällöin töniä karhua. Anteeksi. Karhuja. Sillä Euroopalla on niitä useita. Ja jokaisella on eri asiakirja kädessään.
Euroopalla on suunnitelma. Euroopalla on monta suunnitelmaa. Joillakin niistä on jopa määräaika. Venäjällä on jotain yksinkertaisempaa: “Katsotaan.”
Ja joka kerta kun Eurooppa huomaa, että sen viimeisin punainen viiva on ylitetty eikä taivas ole silti pudonnut, Moskova oppii jotain.
Euroopalle kiusallinen kysymys ei ole se, pitääkö Venäjä sitä pilkkanaan. Kysymys on siitä, onko Eurooppa tehnyt siitä liian helppoa.
Maailma, käännettynä ihmiskielelle.